Alina Imatran avajaisissa oli mukavan lämmin tunnelma. Ovet olivat avoinna perjantaina 12.5. Imatran Rautionkylässä. Kävijämäärä yllätti yrittäjä Katri Kaskisen todella positiivisesti. Kahvi maistui kävijöille ja Alinan tarjoamista palveluista kyseltiin innokkaasti.

– Monet tulivat varmasti uteliaisuuttaankin katsomaan, mutta mainoksia ja hinnastojamme lähti mukaan. Suurin osa oli ikäihmisiä ja vieläpä tästä läheltä, Katri kertoi

Moni kävijä oli iloinen siitä, että Rautionkylässä on uutta yritystoimintaa. Kiinnostusta riitti ja uusien kotipalveluiden saanti myös Imatralla herätti paljon positiivisia kommentteja.

– ”Eihän sitä tiedä, milloin itse tarvitsee apua”-kommentti toistui useaan otteeseen. Sain paljon kukkia ja onnitteluita, enkä osannut yhtään odottaa näin runsasta määrää, Katri hämmästeli.

– Äitini ja anoppini toivat tänne maljakoita. Sanoin heille, että tuskin kukaan nyt kukkia tuo! Tuli todella hyvä tunne, että yhteistyö lähtee käyntiin eri tahojen kanssa.

Katso Alina Imatran palveluvalikoima ja yhteystiedot tästä!

Imatra_avajaiset