Kansalaisille nostetaan mediassa usein värikkäästi esille soten yksityiskohtia tuomatta kokonaisuutta mukaan keskusteluun. Tämä voi aiheuttaa uutisointia seuraavalle hyvin pirstaloituneen ja sekavan käsityksen meneillään olevasta sote-uudistuksesta. Vastuullisen johtamisen ja viestinnän tehtävä on mielestäni tuoda aktiivisesti esille kokonaiskuvaa, faktoja ja toki myös kehitettäviä asioita. Valmista ei tule kerralla ja siitä syystä on tärkeää, että uudistuksessa edetään nyt sovitun aikataulun mukaisesti.

Vuosina 2005-2013 on sekä sosiaalipalveluiden että terveyspalveluiden kasvu ollut BKT:n kasvua nopeampaa (5.1 %). Terveydenhuoltomenot ovat kaksinkertaistuneet 2000-luvulla. Samaan aikaan sosiaalipalveluiden tuottavuus on laskenut 10 % ja terveyspalveluiden tuottavuus on laskenut 20 %.  Terveydenhuoltomenojen kasvusta 81 % on julkisen sektorin osuutta, vaikka samaan aikaan käyntimäärät ovat vähentyneet.

Jo näiden lukujen valossa on siis täysin selvää, että rakenteellisen uudistuksen on edettävä. Loistavastikaan toimiva hyvinvointivaltio ei kestä jatkuvaa kustannusten nousua, varsinkin kun verovaroihin olennaisesti vaikuttava huoltosuhde tulee romahtamaan yhdenaikaisesti ikääntymisen ”huippupiikin” kanssa.

Julkista järjestelmää ei olla uudistuksessa romuttamassa – vaan järkeistämässä. Kaikessa toiminnassa tulee lähteä siitä, että raha seuraa tehtyä työtä ja tulosta – ei olemassa olevan organisaation tai rakenteen ylläpitoa.

Tässä yhteydessä on käyty hyvinkin ristiriitaista keskustelua siitä, että osan mielestä uudistus ja valinnanvapaus lisäävät kustannuksia ja osan mielestä se tuo säästöjä. Valinnanvapausjärjestelmä tuo suuria säästöjä, kun se aidosti ohjaa tuotettavia palveluita ja palveluntuottajien resursseja.

Uudistuksessa on aivan ratkaisevaa, että raha ja maksu tulee vain tuloksesta. Sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatiokulttuuritutkimuksissa on noussut esille ominaispiirre, jossa uudistukset otetaan monesti vanhojen käytäntöjen rinnalle – ei niiden sijaan.

Tottahan toki asetelma, jossa esimerkiksi asiakassetelillä valitaan yksityistä kotihoitoa, tarkoittaa sitä että saman alueen julkista kotihoitoa tulee vastaavan palvelutarpeen osalta vähentää. Säästöjä ei synny niin, että verovaroilla myönnetään asiakasseteliä ja saman palvelun tuottavaa julkista organisaatiota käytetään tehottomammin.

Asia tuntuu itsestään selvältä, mutta eipä vain ole. Monessa kunnassa palveluseteleitä myönnetään ilman systemaattista tarve-arviointia suhteessa oman tuotannon kapasiteettiin. Jyväskylä on tässä näyttänyt erinomaista esimerkkiä saaden palveluseteleiden käytöllä mittavia kustannussäästöjä. Harmi vain, että nämä hyvät käytänteet eivät ole riittävästi levinneet muihin kuntiin.

Sama logiikka koskee ammattitaitoista henkilöstöä. Raha ja henkilöstö seuraavat asiakasta ja vastaavasti asiakas seuraa oikea-aikaista, ammattitaitoista ja ystävällistä palvelua. Näin ollen muun muassa julkiset keskusteluheitot, joissa kuvaillaan julkisen hoitohenkilöstön työttömäksi jäämistä valinnanvapauden myötä, ovat turhia ja katteettomia. Kansalaisten ja henkilöstön määriä ei uudistus muuta.

Olennaisempi asia on palveluntuotannon jakautuminen uudella tavalla. Tässäkään ei tule mitään kaiken kattavaa uusjakoa. Ministeriön laskelmien mukaan luonnoksen mukaisen valinnanvapausmarkkinan kooksi tulisi noin 5,75 miljardia euroa, vain noin kolmannes kaikista sote-menoista. Ja tästäkin kolmanneksesta yli puolet tuottaisi edelleen julkinen. Tätä näkymää vasten on päinvastoin tärkeää, että uudistuksessa ymmärretään aidosti valinnan merkitys kansalaisille eri maakunnissa.

Muutoksen jälkeenkin maakunta voi hyvin paljon vaikuttaa siihen, missä määrin valinnanvapaus esimerkiksi kotihoidossa ja henkilökohtaisessa budjetissa toteutuu (palveluohjauksen resursointi). Todennäköisesti tyytyväisimpiä kansalaisia tulee olemaan maakunnissa, joissa valinnanvapaus eri palveluissa on aito vaihtoehto.

Tällä hetkellä Suomen kuntien ja kuntayhtymien sote-politiikkaa leimaa vahvasti heterogeenisyys. Monet intressitahot vaikuttavat päätöksiin ja tapoja toimia on tällä hetkellä niin monia kuin on palvelun järjestäjiäkin.

Jatkossa onneksi ”tilkkutäkkimäisyys” hieman vähenee maakuntien myötä. Vaikka maakunnat ovat itsenäisiä toimijoita, niin toivoisin löytyvän yhteneviä valtakunnallisia toimintatapoja. Tälläkin hetkellä esimerkiksi omaishoitajien ja sotaveteraanien saamat palvelut kotiin vaihtelevat kohtuuttomasti eri puolilla Suomea.

Asiantuntijakirjoituksissa esille tuotu huoli osaamisen varmistamisesta on sinällään turha. Jos valinnanvapaus toimii aidosti, niin asiakas seuraa laatua ja näin ollen osaamisen varmistaminen on elinehto markkinoilla pärjäämiselle. Näin on toki yksityisillä toimijoilla ollut tähänkin asti. Reklamoitu liiketoiminta ei kauas kanna, varsinkaan jos palvelun valitsee yksittäiset kansalaiset.

Valinnanvapauden ja sote-uudistuksen eteneminen tuo valtavia mahdollisuuksia toimintojen yhdistämiselle, rakenteiden uudistamiselle ja aidolle asiakaslähtöisyydelle. Työ jatkuu ja etenemme mielenkiinnolla vuoteen 2018!

satu_jantti

 

 

 

 

Satu Jäntti
Alina
ketjujohtaja, TtT