Ainoastaan allekirjoitus askarrutti – Sari luotsaa nyt kasvuyritystä

Sairaanhoitaja Sari Ruohonen pohti tosissaan yrittäjyyttä. Sairaalamaailmassa vauhti kiihtyi, potilaita tuli ja meni kuin liukuhihnalla. Paineet hallinnosta alaspäin tuntuivat arjessa. Koko ajan piti olla tehokkaampi ja hallita useampi erikoisala. Potilaaseen käytetty aika kävi koko ajan pienemmäksi.

Marja suosittelee lämpimästi Sari Ruohosen Alina-palveluita.

– Se soti minun ammatti-identiteettiäni vastaan. Halusin kuitenkin tehdä sellaista hoitotyötä, kuin itse haluaisin asiakkaita hoitaa, Sari muistelee.

Yrittäjyyden mallia Sari oli saanut jo kotoa. Muutaman vuoden ajan mielessä ollut ajatus yrittäjäksi lähtemisestä vahvistui päivä päivältä. Eri vaihtoehdot uusien työpaikkojen osalta pyörivät hänen mielessään, kunnes ilmoituksia selatessa Alinan hakemus osui eteen.

– Tuumasin että mikäs tämä on? Avasin ilmoituksen ja lähetin hakemuksen.

Alinan rekrytointipäällikkö Terhi Castrén otti yhteyttä Sariin ja sopi tapaamisen. Sari tapasi muitakin Alinan edustajia useaan otteeseen ja teki paljon ajatustyötä.

Ennen lopullista päätöstä jokaisella Alina-yrittäjäksi lähtevällä on aina pakollinen kahden viikon miettimisaika. Sarin mukaan prosessin aikana yhteistyö yrittäjäkokelaan ja ketjun edustajien kanssa sujui jouhevasti, sekä luottamus rakentui puolin.

– Se oli ratkaisevaa, askelmat eteenpäin olivat helppoja ja sain Alinasta hyvän kuvan. En jäänyt missään kohtaa pakittelemaan, vaan päätös oli helppo. Se toki sitten ”hirvitti”, kun piti lopullisesti laittaa nimi paperiin, Sari naurahtaa.

– Se jäi kuitenkin lopulta ainoaksi jännittäväksi vaiheeksi.

Sari soitteli harkintavaiheessa muutamille Alina-yrittäjille ja sai heiltä tukea päätöksensä taakse. Lisäksi hänellä oli terve suhtautuminen tulevaan. Yrittäminen on vain osa elämää.

– Lisäksi mietin, että olen nyt siinä iässä, että jos en nyt kokeile yrittäjyyttä, tulen katumaan sitä lopun ikääni. Noh, nyt on kokeiltu!

Alina-yrittäjänä Vantaan ja Nurmijärven alueella toimiva Sari kertoo, että alalla on pääkaupunkiseudulla monenlaisia toimijoita. Alina erottui kuitenkin parhaana vaihtoehtona.

– Suomalainen omistus on hirvittävän tärkeää. Lisäksi tarkistin ketjujohtaja Satu Jäntin meriitit. Ne tekivät minut vaikuttuneeksi. Alinan arvot vastaavat omiani ja pystyn seisomaan niiden takana täysin.

Sari oli ennakoinut, että yrittäjyys tulee olemaan kovaa työtä ja varsinkin alkuun tehdään pitkää päivää. Mitään jättiyllätystä yrittäjän työssä ei kuitenkaan vielä ole tullut vastaan. Taloudellinen riskinotto painoi myös mieltä, mutta Sari on alkanut ymmärtää enemmän asian merkityksen.

– Pitää ajatella eteenpäin ja ennakoida asioita. Ei saa jäädä ajattelemaan asioita nykyisen tilanteen mukaan. Sairaanhoitajalle se on varmasti aluksi vaikeaa, sillä haluamme elää turvallisessa kuplassa. Tämä on ehkä minua eniten stressannut asia, mutta nyt ymmärrän asian merkityksen.

Yrittäjänä Sarilla on nyt ohjat omissa käsissään ja hän vastaa kaikesta. Alina-ketjun tarjoama tuki on kuitenkin aina puhelinsoiton tai sähköpostiviestin päässä.

– Sanoinkin sopimusta allekirjoittaessa, että tulettehan sitten sanomaan minulle että ”ei noin”, jos huomaatte minun tekevän jotain typerää, Sari hymyilee.

– Aloittaneena yrittäjänä minulla ei ole vielä suurta työyhteisöä ympärilläni, mutta sitä tukea tulee toisilta yrittäjiltä ja ketjuyhteisöltä. Ja nythän minä sitä tässä luon parhaillaan ympärilleni.

Sari myöntää, että yrittäjän elämä sitoo työhönsä kiinni aivan eri tavalla kuin palkkatyössä. Positiivinen palaute asiakkaiden suunnasta antaa kuitenkin lisää voimia arkeen.

Alina-yrittäjän toimenkuvaan kuuluu myös hallinnollista työtä. Sari toimistollaan Vantaan Louhelassa.

Asiakkaiden lisäksi parasta antia yrittäjän työ tarjoaa Sarille vaihtelevuudessaan. Mikään päivä ei ole samanlainen ja työtä tehdään eri paikoissa.

– En ole yhdessä paikassa koko päivää ja asiakkaat ovat erilaisia. Olen tykännyt vaihtelevasta työstä. Jos joku käynti on vähän raskaampi, tiedän että loppupäivästä on taas mukavia käyntejä. Lisäksi voin suunnitella päiväni ja nukkua jonakin aamuna kenties vähän pitempään.

Lisäksi Sari on tyytyväinen siihen, että lähti ketjuyrittäjäksi. Yrittäjälle on tehty toimintaohjeet ja -konsepti, joka perustuu vuosikausien kokemukseen. Sarin mukaan yrittäjyyden aloitus on tehty turvalliseksi.

– Yrityksen perustaminen jo itsessään on suo, jota en olisi pystynyt hoitamaan ainakaan kunnialla. Aina olen saanut vastauksen kysymyksiini, asiat aina selvitetään ja otetaan hoitaakseen. Taustalta löytyy monialaosaajia. En voi sanoa, että voiko tätä helpommaksi tehdä – eihän tämä helppoa ole – mutta taustalla on apua!

– Asiakastyytyväisyyskyselyt, tessit, monta muuta juttua… Kaikki tulee ketjun ansiosta tehtyä sillä tavalla, kuten ne pykälien mukaan kuuluukin. Toki opin koko ajan itsekin lisää ja yhä vähemmän on tarvetta aina ottaa yhteyttä ketjuun. Mutta jos jokin minua askarruttaa, tiedän että saan aina apua.