Alina-palvelut ovat nyt saatavilla myös Siilinjärvellä. Uuden toimiston avajaisia pidettiin perjantaina 8.12. Yrittäjinä Siilinjärvellä ovat Päivi Airaksinen ja Markku Miettinen, jotka luotsaavat myös Kuopiossa toimivaa toista Alina-yritystä.
Alkutalven toistaiseksi pahin lumimyräkkä osui juuri avajaispäivälle, mutta tämä ei kiinnostunutta väkeä lannistanut.
– Aamulla kun katsoin ikkunasta ulos, mietin että tuleekohan täällä käymään ketään. Ensimmäiset olivat paikalla jo 15 minuuttia ennen ilmoitettua alkamisaikaa ja kävijöitä oli päivän mittaan ilahduttavan runsaasti. Kävijämäärä ylitti kyllä positiivisesti kaikki odotukset, yrittäjä Markku Miettinen naurahtaa.
Alina Siilinjärvi palvelee asiakkaitaan kaikkien Alina-palveluiden osalta. Koko ajan kasvavassa kunnassa etenkin lapsiperheiden määrä on nousussa ja senioirelle tuotettavissa kotipalveluissa on ollut jo pitkään kysyntää.
– Paljon tuli ihmisiltä positiivisia kommentteja. Moni oli tyytyväinen, että tällainen palvelu tulee lähelle. Varsinkin palveluvalikoiman monipuolisuus yllätti monet ja sai ihmiset kiinnostumaan. Tuotteina kotisiivoukset ja puhdasilmasiivoukset herättivät eniten kysymyksiä, mutta hoivapalveluillekin riitti tiedustelijoita, Miettinen toteaa.