Aikuisurheilu (ent. veteraaniurheilu) on +30-vuotiaiden kunto- ja kilpaurheilua, jossa yläikärajaa ei käytännössä ole. Aikuisurheilijat kilpailevat ikänsä mukaan sarjoissa, jotka on jaoteltu viiden vuoden väleihin. Vanhimmat kilpailijat kansallisissa ja kansainvälisissä yleisurheilukisoissa ovat jopa 90–100 -vuotiaita. Viime vuosina erityisesti nuorten naisten sarjoissa on tapahtunut kasvua, ja toisaalta iäkkäämpien sarjoissa tehdään jatkuvasti kovia tuloksia.
Alina Hämeenlinna tukee aikuisten urheilua, sillä liikunnan harrastaminen läpi elämän on tärkeää. Yhteistyö Alinan ja Hämeenlinnan Tarmon välillä alkoi 1.1.2017. Aktiivinen elämäntapa ja positiivinen yhteishenki edistävät aikuisten ja ikäihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Monelle eläkkeelle jäävälle urheilu on tärkeä henkireikä ja se luo tervettä rytmiä päiviin. Toisaalta monelle ruuhkavuosia elävälle vanhemmalle liikkuminen porukassa on helpompaa kuin lenkille lähteminen yksin.
Hämeenlinnan Tarmon aikuisilla on hyvähenkinen porukka, eikä ketään jätetä yksin. Seurakaveria kannustetaan ja tuetaan niin harjoituksissa kuin kisoissakin. Aikuisurheilulla onkin tärkeä rooli yksinäisyyden ehkäisyssä. Toiminta on rentoa ja kilpailemisesta puuttuu vakava ryppyotsaisuus. Jokainen kilpailee pääosin itseään vastaan.
Aikuisurheilujaosto ottaa jatkuvasi uusia harrastajia mukaan toimintaan. Tulevana keväänä tarjolla on ohjattua toimintaa aikuisurheilukoulun kautta. Tarkoituksena on tutustuttaa uusia harrastajia lajien saloihin ja sytyttää liikunnan kipinä.
Tarmolaisia nähdään kansallisissa ja kansainvälisissä kisoissa tänä vuonna ainakin:
11.–12.2. SM-hallit Liikuntamylly, Helsinki
10.–12.3. PM-hallit Huddinge, Ruotsi
29.04. SM-puolimaraton, Huutjärvi
7.-9.7. SM-kisat, Lohja
27.7–6.8. EM-kisat, Aarhus, Tanska
03.09. SM-maantiekymppi, Tampere
Tarmolaisia on mahdollisuus nähdä myös lukuisissa muissa kilpailuissa. Kisakalenteri löytyy osoitteesta www.saul.fi/kilpailukalenteri
Katso lisää:
Hämeenlinnan Tarmo Aikuisurheilijat https://tarmohameenlinna.sporttisaitti.com
Suomen Aikuisurheiluliitto ry, www.saul.fi