Marianne Invenius aloittaa keväällä Pietarsaaren Alina-yrittäjänä. Sairaanhoitaja- ja kätilötaustaisella Mariannella on myös vankka yrittäjätausta. Alina Pietarsaaren toiminta alkaa 1.3.2019.
Yrittäjä Marianne Invenius
Tuore Alina-yrittäjä on valmistunut sairaanhoitaja-kätilöksi v. 1995 ja hänellä on myös lymfaterapeutin ja lpg-hoitajan pätevyydet.
– Tehtyäni sairaanhoitajan töitä äitiyslomaani asti, ryhdyin sen jälkeen Pentik-yrittäjäksi ja siinä vierähti 14 vuotta. Yrittäjyyden jälkeen työskentelin sairaanhoitajana Pietarsaaren sairaalan päivystyksessä ja yksityisessä lastensuojelukodissa, Marianne toteaa.
Marianne kokee, että hänen vahvuuksiaan hoitajana ovat halu auttaa sydämestä ja aito ihmisestä tykkääminen. Hän osaa hoitoalan asioita monipuolisesti ja osaa näin tunnistaa ihmisten tarpeita.
– Sain kerran lehdessä henkilökohtaien potilaspalautteen, jossa luki: Enkelimäinen hoitaja, jolla on sydän ja ammattitaito paikallaan, Marianne kertoo hymyillen.
Yhteensä yrittäjätaustaa Mariannella on jo 18 vuoden ajalta. Marianne kokee olevansa hyvin yrittäjähenkinen ja pitää yrittäjyyden monipuolisuudesta.
Marianne odottaa kovasti pääsevänsä tekemään Alina-yrittäjänä laadukasta hoitotyötä. Ihmisten auttaminen on helpompaa ja monipuolisempaa, kun yrittäjänä pystyy vaikuttamaan toimintaansa ja kaikkiin hoitotyöhön liittyviin asioihin.
– Tavoitteenani on saada aikaiseksi hyvä ja laadukas tiimi, jonka kanssa rakennamme uniikin ja palvelualttiin yrityksen. Uskon pääseväni vaikuttamaan hoidon laatuun ja sen kehittämiseen niin pitkälle kuin mahdollista, Marianne pohtii.
– Kun tekee työnsä hyvin, siitä saa aina kiitoksen.