Alina-yrittäjä vaihtuu Joensuussa – Sari Korhonen ruoriin 1.5. alkaen

Tuleva yrittäjä Sari Korhonen.

Alinan toiminta Joensuussa jatkuu uuden yrittäjän luotsauksessa. Sairaanhoitaja Sari Korhonen ottaa Joensuun vetovastuun 1.5.2019 alkaen. Nykyinen yrittäjä Ossi Tolonen jatkaa yrittäjäuraansa toisen toimialan parissa.

Sari on sairaanhoidon vahva ja monipuolinen ammattilainen. Hän on lastensairaanhoitajana tehnyt hoitotyötä pisimpään vastasyntyneiden tehohoidossa. Lisäksi kokemusta on myös Englannissa työskentelystä.

– Viimeisen 10 vuodan aikana olen työskennellyt pääosin polikliinisessä työssä sekä kunnallisella että yksityisellä sektorilla, Sari kertoo.

Sari luonnehtii itseään helposti lähestyttäväksi yhteistyö- ja muutoskykyiseksi sekä vastuuntuntoiseksi asiakaspalvelutyön osaajaksi.

– Haen nyt uusia haasteita muuttuvassa sote-toimintaympäristössä. Perusarvojani ovat ammatillinen kunnioitus, luotettavuus ja tavoitteellisuus, Sari taustoittaa.

Pitkän ja monipuolisen työkokemuksen lisäksi Sari kokee vahvuutenaan kyvyn toimia haastavissakin asiakastilanteissa aina asiakaslähtöisesti ja ammatillisesti. Erikoisosaamista on karttunut lasten tehohoitotyön lisäksi viimeisimpänä päihde- ja mielenterveystyön päivystyksellistä akuuttihoitotyötä tehdessä.

– Yrittäjänä haluan tarjota asiakkailleni mahdollisimman hyvää palvelua sekä omalle tiimilleni kivan ja mielekkään työpaikan.