Alina -ketjun Kuopiossa sijaitsevassa pilottiyksikössä päätettiin laittaa vanhat työasut uusiokäyttöön ja hyödyntää materiaaleja muissa käytännöllisissä tarpeissa.
Uusi työasumallisto otettiin käyttöön koko Alina -ketjussa parisen vuotta sitten ja vanhat työasut jäivät suurimmaksi osaksi vaille käyttöä. Jotta hyvälaatuisia ja ehjiä kankaita ei olisi tarvinnut heittää roskiin, vanhat hoitajien työliivit sekä fleece-takit kokivat melkoisen muodonmuutoksen ja ovat nyt edelleen hyötykäytössä.
Vaatteista on nyt muovautunut hoitajien käyttöön käytännöllisiä kangaskasseja ja pusseja isompien sekä pienempien tarvikkeiden kuljettamista varten.
– Olisi ollut silkkaa tuhlausta heittää ehjiä vaatteita roskiin. Nyt entiset vaatteet aloittivat uuden kierroksen käytössämme, Alina Kuopion keskustan yksikön tiimipäällikkö Tanja Tirronen kertoo.
– Ympäristöasiat ovat myös meille alinalaisille tärkeitä ja kannamme myös omalta osaltamme vastuumme turhan roskaamisen välttämiseksi ja ilmaston suojelemiseksi. Tämä on yksi pieni teko sen eteen ja pyrimme myös jatkossa toimimaan ympäristöä kunnioittaen, toimitusjohtaja Satu Jäntti painottaa.
Alinan työasujen uusiokäytön ideointi tehtiin yhteistyössä Hejcon kanssa, joka on Alinan nykyinen työasuyhteistyökumppani. Vanhat työasut muuntuivat kangaskasseiksi ja -pusseiksi Kiteen Tekstiilitehtaalla.
Vanhoista työliiveistä on edelleen moneksi. Pöydällä kauppakasseja ja etualalla pieniä tarvikepusseja.