Maskulainen Anne Virmajoki tietää, mistä ketjuyrittäjänä maksaa ja pyrkii hyödyntämään kaiken avun omassa yrittäjän arjessaan. Alina Naantali-Turun yrittäjä pitää yrittäjän vapaudestaan ja monipuolisesta arjestaan.
Anne oli omien sanojensa mukaan ”umpityksiläinen”, joka oli tehnyt koko aiemman uransa erikoissairaanhoidossa. Keskussairaalasta tie vei yliopistoon ja opettajaksi. Aikaisempaa kotihoidon kokemusta Annella ei ollut.
Väitösteosta tehdessään tuleva yrittäjä pohti, että jossain voisi tehdä samaan aikaan keikkatyötä. Näinpä Anne tarttui kahden viikon pestiin Piikkiön kotihoidossa.
– Totesin, että tämä on hyvin itsenäistä työtä. Olin tottunut tekemään sellaista leikkaussalin hoitajana. Tykkään päättää itse, miten työtä tehdään ja kotihoito oli juuri sellaista. Tykästyin toimintamalliin kovasti, Anne taustoittaa.
Se ei kuitenkaan tomeralle sairaanhoitajalle riittänyt. Katse oli kohti suurempia haasteita.
– Tykästyin kotihoitotyön sisältöön. Tämähän on niin kaukana akuutista kuin voi. Lähes kaikkia kotihoitoon liittyviä asioita voi miettiä rauhassa. Akuuttipuolella totuin, että asiahan olisi pitänyt jo tehdä siinä vaiheessa, kun se tuli mieleen. Siksi päätin ryhtyä etsimään vaihtoehtoja yrittäjäksi ryhtymiseksi.
Anne kertoo olevansa sitä tyyppiä, joka kaipaa sosiaalisen yhteyden työssään ja hakee vahvuutta yhteisöstä. Alinassa hänellä on taustalla ketjun tuki ja turva, josta hän saa apua ja samalla vastinetta ketjumaksuilleen.
– Väitän, että franchise-yrittäjyyttä uravaihtoehtona pohtimattomat eivät tiedä, mitä ovat menettäneet. Yhteisö on minulle tärkein pointti.
– Tiedän, että maksan tästä. Mitään ei saa ilmaiseksi. Mutta itselleni tämä on win-win-tilanne. Arvostan todella paljon ammattitaitoa, Alinassa tiedän ketjussa täsmälleen keneltä voin kysyä mitäkin. Heidän työnjakonsa on onnistunut. Jos on ongelma, aina saa jonkun kiinni. Sellaisessa porukassa on kivaa tehdä töitä.
Yrittäjä tarjoaa hoivatyön lisäksi apua myös erilaisissa paperitöissä. Tässä Anne neuvoo asiakastaan Terttua.
Turun, Naantalin ja Maskun alueella nyt kasvavaa yritystä pyörittävä Anne kertoo, että on aina tykännyt asioista joita ei osaa tehdä. Uuden oppiminen on motivoivaa.
– Tosin yrittäjätaustaa ei ole ollut lähipiirissä kellään lähimainkaan. Minulla ei ollut itsesuojeluvaistoa, että elantonsa voisi saada jostain helpommallakin. Mutta en enää jaksaisi mitenkään mennä työhön, jossa joku sanoo minulle monelta pitää ja mihin asti pitää olla töissä. Teen nyt paljon pitempiä päiviä kuin koskaan aikaisemmin, mutta päätän sen itse!
Kun Annelta kysytään omista vahvuuksista ja yrittäjyyden eduista nyt tähänastisella yrittäjänuralla, päätöksentekokyky ja vastuunkanto nousevat pintaan ensimmäisenä.
– Se taito kantaa leikkaussalin hoitajuudesta. Pystyn kantamaan vastuun kaikesta mitä itse teen ja tekemään ikävät päätökset yhtä helposti kuin hyvätkin.
Lisäksi työn vaihtelevuus, haasteet ja yrittäjän vapaus ovat ehdottomia plussia nykyisessä työssä.
– Tykkään siitä, että voin liikkua paikasta toiseen. Kaikki aikataulut voi suunnitella kuten haluaa. Pidän esimiehenä olemisesta ja työntekijöiden kanssa arjessa ahertamisesta. Vakiintunutta työaikaa en kaipaa, Anne toteaa.
Vaikka alussa yrittäjä joutuu tekemään paljon töitä itse, kova työ yleensä palkitaan ennemmin tai myöhemmin. Niin on käynyt myös Annelle.
– Yllätyin positiivisesti, miten homma lähti lopulta kasvuun ennakoitua nopeammin. Vaikka olen peruspessimistinen, odotin kuitenkin kovasti nousuun lähtöä ja luotin siihen. Nyt voi silti todeta hieman yllättyneenäkin, että jösses, nytkö tämä jo kääntyi kasvuun, Anne hymyilee.
– Alku on raastava ja siinä moni voi menettää pahimmassa tapauksessa uskonsa. Mutta pitää vain uskoa parempaan ja hakea sitä vaikka pienistäkin onnistumisista. Niistä saa voimaa jatkoon ja lähipiirinkään merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Tukea pitää saada monesta suunnasta.
Yrittäjäksi lähteminen oli Annellekin suuri hyppy tuntemattomaan. Tavoitteet olivat kuitenkin selvät ja myös riskit tiedossa.
– Minulla ei ollut aikomustakaan ryhtyä yksinyrittäjäksi tai pyörittämään muutaman työntekijän pientä yritystä. Palkan saa helpommin virkatyöstä. Kun lähdetään, lähdetään sitten kunnolla! Tavoitteenani on luoda suuri yritys, Anne painottaa.
Alina-yrittäjänä löytää itsensä välillä monista eri tilanteista. Anne on suunnittelemassa uuden toimistonsa sisustusta syksyllä 2019.
Anne muistuttaa mahdollista yrittäjänuraa pohtivaa siitä, että keskeneräisyydestä ei saa ahdistua.
– On pakko sietää sitä, että mikään asia ei ole koskaan valmis. Minulla on koko ajan 60 asiaa kesken, mutta ne tehdään pala kerrallaan. Sietokykyä on pakko olla, sillä aina kun saat jonkun asian valmiiksi, tulee kymmenen uutta tilalle. Jos tätä ei siedä, tämä ei ole sinun juttusi.
– Mutta kokemus auttaa ja sitä saat yrittäjyydestä melko nopeasti. Opit pian ymmärtämään, mitkä asiat toimivat ja mitkä eivät. Eikä sinun tarvitse kaikkea osata, kunhan vaan käytät vahvuuksia ja hyödynnät ketjun apua niissä asioissa missä et ole hyvä, Anne korostaa.
Sairaanhoitajat on koulutettu Annen mukaan olemaan nöyriä ja suomalaisessa kulttuurissa monesti puurretaan hampaat irvessä vaikeita asioita itse, vaikka apuakin olisi saatava.
– Kaikkivoipaisuus pitää kitkeä mielestä ja hankkia apu niiltä osin, mitä et osaa. Vaikka tiedän osaavani paljon asioita, pitää pystyä myöntämään itselleen, että kaikkea en voi tehdä.
Etenkin alkuvaiheessa ja koko yrittäjyyden ajan on tehtävä paljon markkinointia ja montaa muutakin yrityksen taustatöihin liittyvää juttua, joista ei hoitajakoulutuksessa mainita sanaakaan.
Juuri tuon takia Anne liputtaa franchise-yrittäjyyden puolesta.
– Meidät sairaanhoitajat on koulutettu olemaan nöyriä ja vaatimattomia. Varsinkin alussa pitää yrittää kertoa, kuinka hyvää palvelua me tarjoamme ja koittaa saada asiakkaita. Tähänkin saa ketjulta tukea ja rohkaisua.
– Ei pitäisi piilotella meidän osaamista. Me sairaanhoitajat olemme hyviä! Sitä olen opettajanakin koittanut sanoa tuleville hoitajille.
Ketjuyrittäjyyden etuina Anne mainitsee myös valmiit ohjeistukset, järjestelmät ja avun kaikissa mahdollisissa lupa-asioissa. Tärkein on kuitenkin Hilkka-asiakasjärjestelmä, joka tulee Alinalle pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Fastroin kautta.
– Yksinyrittäjänä minulla ei olisi ikinä ollut varaa hankkia moista järjestelmää. Kyllähän se niin on, että välineiden tulee olla kunnossa. Ja se oli yksi pääkriteereitä, miksi lähdin Alina-ketjuun.
– Lisäksi minulla ei ole ketjuyrittäjänä mitään tarvetta keksiä pyörää uudestaan, kun lähes kaikki mahdolliset asiat on ketjussa jo vähintään pariin kertaan koettu. Pitää uskaltaa kysyä, jos jokin askarruttaa ja pitää osata ottaa neuvoja vastaan, Anne mainitsee.
Annella on vielä yksi kullanarvoinen neuvo jokaiselle tulevalle tai nykyiselle Alina-yrittäjälle.
– Korostan yli kaiken yrittäjäpäivien merkitystä. Tapaamme koko porukalla yrittäjäpäivien merkeissä vuosittain kahdesti. Kun kerran maksan ne ketjumaksuissani, olisin hölmö, jos en menisi paikalle! Ne ovat hyvä ja tärkeä juttu meille alinalaisille ja tarjoavat ajankohtaisen koulutuksen lisäksi arkeen pienen lepohetken. Lisäksi pääsen vaihtamaan ajatuksia muiden kanssa.