Anne Virmajoki on vuoden 2020 Alina-yrittäjä!

Turun, Naantalin ja Maskun alueella laadukkaita kotipalveluita tarjoava Anne Virmajoki on vuoden 2020 Alina-yrittäjä. Anne palkittiin saavutuksestaan vuosittaisessa Franny-gaalassa 22.9.

Vuodesta 2017 Alina-yrittäjänä toiminut Anne arvosti kovasti valintaansa. Yrityksen toiminta on kehittynyt niin taloudellisesti kuin laadullisesti palkitsemisperusteluiden vaatimalle tasolle.

Vuoden Alina-yrittäjä Anne Virmajoki.

– Arvostan tätä palkintoa erityisesti sen vuoksi, että laadullisella arvioinnilla on suuri painoarvo. Pelkkä euromääräinen tulos ei ole kaikki kaikessa, Anne korosti.

– Ketjuyrittäjänä yritykseni toiminta arvioidaan perin pohjin vuosittain ja saan palautetta toiminnastani. On myös työntekijöilleni todella tärkeää, että heidän työnsä arvioidaan nyt koko maan parhaaksi Alinassa. Lisäksi olen aika kilpailuhenkinen, joten tunnustus tuo mukavaa lisäpotkua arkeen. Voittaminenhan on aina mukavaa, Anne naurahti.

Anne muistutti, että hän ei ole yksin voittanut palkintoa. Taustalla on monta tahoa, joita hän halusi tunnustuksen jälkeen kiittää.

– Kiitän Suomen Franchise-Yhdistystä ja Alina -ketjua saavutuksestani. Olen saanut yrittäjyyteni aikana paljon ohjeita ja neuvoja kaikilta Alinan ketjuhenkilöstöltä.

– Mutta olennaisin osa onnistumista ovat työntekijät. Palkinto kuuluu yhtä lailla heille ja järjestänkin koko porukalle heidän ansaitsemansa juhlat. Minulla on hyvä ja sitoutunut tiimi taustalla, jotka eivät vain käy töissä täällä. Olen aina voinut luottaa työntekijöihini myös vaikeina hetkinä, koska he tekevät aina parhaansa, Anne kiitteli henkilökuntaansa.

Suomen Franchising-Yhdistyksen järjestämässä gaalassa palkitaan edellisvuoden menestyneimmät franchise-yrittäjät ja -ketjut. Alina nappasi itselleen kaikki valtakunnalliset palkinnot vuoden 2019 tilaisuudessa, mutta tällä kertaa oli muiden vuoro juhlia suurimpia voittoja.

SFY:n asiantuntijaraati valitsi vuoden 2020 Franchising-ketjuksi siivous- ja kiinteistöhuoltoalan Laatutakuun. Vuoden Franchise-yrittäjänä palkittiin henkilöstöpalveluita tarjoavan Eezy-ketjun Jukka Korhonen, jonka yritys HR-palvelut toimii Hyvinkään, Järvenpään ja Riihimäen alueella.

Palkitsemistilaisuus oli tarkoitus pitää alun perin jo maaliskuun lopussa, mutta koronapandemia muutti suunnitelmat. Ansioituneet suomalaiset franchise-yrittäjät ja -ketjut saivat palkintonsa nyt yhteisessä, mutta pienimuotoisemmassa tilaisuudessa, joka pidettiin Helsingissä, Hotelli Clarionissa.

Anne saa palkintonsa Alina-ketjun Terhi Castrénilta ja SFY:n puheenjohtaja Juha Vastamäeltä.

Palkitut Franchise-yrittäjät yhteiskuvassa.