Olen työskennellyt Alina Iisalmessa lähihoitajana vajaan vuoden verran. Huomasin avoimen haun työnhakusivustolla hoitovapaan jälkeen ja päädyin ottamaan yhteyttä Iisalmen Alina-yrittäjä Minnaan.
Työssäni toimin pääosin ikäihmisten parissa. Päivien sisällöt vaihtelevat vahvasti asiakkaiden omien tarpeiden ja toiveiden mukaan. Päivään voi kuulua esimerkiksi ulkoilua, verikokeiden ottamista, kaupassa käyntiä sekä arjen askareita. Asiakkaan luona minulla on aina aikaa ja saan tehdä työni ja kohdata asiakkaan rauhassa. Laaja ja monipuolinen tehtävänkuva sekä itsenäisyys ovat työssä positiivisia asioita.
Parasta työssäni on kiireettömyys ja se, kun kaksin asiakkaan kanssa kohdatessa hetkeen pystyy pysähtymään.
Kenttätyö tuo myös mukavasti haastetta ja antaa vastuuta, kun asiakkaan luona pitää tehdä päätöksiä myös itsenäisesti. Kotihoito on lisäksi todella vaihtelevaa, ja omien päivien sisältöön pystyy itse vaikuttamaan asiakkaiden tarpeiden mukaan, joustavasti. Nautin siitä, kun kaikki on asiakkaan tarpeen mukaan sovittavissa ja järjestettävissä.
Omassa työpaikassani parasta onkin joustavuus. Saan lisäksi käyttää omaa päätäni ja vaikuttaa asioihin. Esihenkilöni on kuin yksi työntekijöistä, häntä on helppo lähestyä ja se luo osaltaan hyvää työilmapiiriä. Saan tuoda töissä omia ideoitani esiin ja niitä on myös otettu käyttöön. Viihdyn Alinalla todella hyvin!
Essi, lähihoitaja. Alina Iisalmi.