Satu Mustajoki Alina-yrittäjäksi Riihimäelle

Terveydenhoitaja-sairaanhoitaja Satu Mustajoki on uusi Alina-yrittäjä Riihimäellä. Sadun yritystoiminta alkaa 1.5.2020.

Sadulla on erittäin monipuolinen työkokemus niin vastaanotosta, kotisairaanhoidosta kuin vuodeosastoista. Terveydenhoitajaksi valmistuttuaan Satu on työskennellyt mm. myös neuvoloissa, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon parissa, saattohoitokodissa ja työterveyspuolella.

– Viimeisimpänä olen työskennellyt nyt vaikeavammaisten ja kehitysvammaisten palvelutalon vastaavana sairaanhoitajana ja esimiehenä. Lyhyesti sanottuna koen minulla olevan osaamista hoitopuolelta elämän suunnittelusta aina kuolemaan saakka, Satu kertoo.

Satu Mustajoki

– ”Vauvasta vaariin”-sanonta kuvaa aika hyvin työhistoriaani.

Sadulle tärkeitä asioita ovat tasavertaisuus ja oikeudenmukaisuus, niin työntekijöiden kuin hoidettavienkin suhteen.  Vahva kokemus monipuolisista hoitoalan tehtävistä yhdistettynä vankkaan esimiestyöhön tuovat varmasti jykevän pohjan Alina-yrittäjyydelle.

– Koskaan ei kuitenkaan ole valmis, vaan aina on uutta opittavaa ja sisäistettävää. Se onkin yksi tätä alaa ja tehtävänkuvaakin rikastuttava puoli, Satu painottaa.

Satu kertoo olevansa sosiaalinen ja kaikkien kanssa toimeentuleva persoona. Tavoitteena on tehdä hyvää yhteistyötä niin asiakkaiden, muiden Alina-yrittäjien ja sidosryhmien kanssa.

– Odotan kaikkea tulevaa Alina-yrittäjänä erittäin innolla ja toiveikkaana. Monia visioita on jo mielessä, mutta mennään maltilla eteenpäin!