Yrittäjäperheessä kasvanut Sinikka Illikainen vannotti, ettei koskaan ryhtyisi yrittäjäksi. Kohtalo teki kuitenkin tepposet ja nyt Sinikka pyörittää menestyvää Alina-yritystä Iin ja Pudasjärven alueella. Työn mielekkyys, asiakkaiden kiitollisuus ja perheen tuki ovat tärkeitä voimavaroja päivittäisessä yrittäjyydessä. Myös ketjun tarjoamaa taustatukea Sinikka osaa arvostaa.
Oulun, Iin ja Pudasjärven alueella Alina-yrittäjänä toimiva Sinikka Illikainen on ollut julkisella sektorilla sairaanhoitajana niin Oulun seudulla kuin myös Norjan Tromssassa.
Ajatus yrittäjyydestä oli kytenyt Sinikalla jo pitkään. Hän ei kuitenkaan ollut ihan varma, millä hän ryhtyisi yrittäjyyttä toteuttamaan ja onko yrittäjyys ylipäätään se oma juttu.
– Kun muutimme takaisin Suomeen vuonna 2004, en päässyt heti kotisairaanhoitoon töihin. Tätä tein siis Norjassa. Minulla oli jo silloin ajatus, että alkaisin kotihoidon yrittäjäksi. Sain kuitenkin Iistä töitä kotisairaanhoidosta, Sinikka muistelee.
– Kyseessä oli vain kolmen kuukauden sijaisuus, mutta otin sen silti. Yrittäjyys kolkutti takaraivossa, ajattelin että onko minusta siihen vai ei.
Sinikka ehti olla töissä lähes kymmenen vuotta. Hän oli töiden ohella työryhmän mukana kehittämässä kotisaattohoitoa ja teki kenttätyötä, mutta ihan kaikki ei hänen ajatusmaailmassaan kuitenkaan täsmännyt.
– Haluan tehdä työtä niin että voisin tehdä sitä sydämellä. Siksi aloin taas pohtia tosissaan yrittäjyyttä, että saisin antaa asiakkaille sitä mitä työ asiakaslähtöisesti vaatii – asiakkaan tarpeen mukaista hoitoa ja apua. Sitä minä en voinut kuitenkaan toteuttaa.
”Sinusta on varmasti siihen!”
Sinikka tutki kesällä 2015 eri nettisivuja ja kirjoitti hakukenttään ”yksityinen kotihoito”.
– Alina pomppasi esiin. En ollut tästä ikinä kuullutkaan aikaisemmin. Soitin aluepäällikkö Terhi Castrenille, että olisin kiinnostunut. Hän kertoi, että Oulusta on samaan aikaan hakemassa toinenkin yrittäjä. Jännitin että mitenkähän tässä käy ja pääsenköhän minä yrittäjäksi, Sinikka kertoo.
– Soitin esimiehelleni ja kerroin tilanteesta. Hän sanoi, ehkä pieneksi pettymykseksenikin, että ”ala vaan, sinusta on varmasti siihen!” Hän oikein kannusti minua yrittäjäksi, eikä yrittänyt pitää väkisin kiinni!
Prosessi lähti tästä liikkeelle. Samaan aikaan Ouluun yrittäjäksi ryhtynyt Marja Wöttke on keskittynyt enemmän Oulun kaupunkialueelle sen eteläpuolelle. Sinikalla taas asiakkuudet ovat Iin ja Pudasjärven alueelta.
Sinikka on yrittäjäperheen kasvatti. Isä on pyörittänyt leipomoa ja myös sisaruksissa on useita yrittäjiä. Yrittäjän elämässä ei siis ole tullut vastaan mitään järisyttäviä yllätyksiä. Perhe ja aviomies ovat tukeneet Sinikkaa.
– Minä olin vannonut että en ikinä ala yrittäjäksi, kun siinä on niin paljon työtä. Perhe on ollut aina arvoissani numero yksi ja työ kakkosena. Nyt se on kääntynyt toisin päin, Sinikka naurahtaa.
– Olemme mieheni kanssa huumorimielessä kertoneet kysyjille, että nythän meillä menee tosi hyvin kun emme juuri näe toisiamme! Markku on ollut kuitenkin valtava tuki ja kannustanut minua. Yrittäminen vaatii koko perheen tuen. Nyt sille oli hyvä aika, sillä lapset eivät ole enää pieniä.
Hyvin tehty työ kuuluu kauas
Yrittäjän elämä onkin vastannut hyvin tomeran sairaanhoitajan odotuksia. Työmäärä oli alkuun suuri ja epätoivon aalto ehti iskeä Sinikkaankin. Kuten kaikki muutkin, myös Sinikka pääsi tilanteesta eteenpäin ja asiat alkoivat rullata alkuvaikeuksien jälkeen.
– Tuli sellainen olo, että mitähän tästä tulee ja mihin minä olen ryhtynyt. Vaati alkuun niin paljon työtä etenkin markkinoinnin osalta. Tämä ei ollut alkuun ollenkaan minun oma juttu, enkä oikein osannut lähteä ihmisten ilmoille kertomaan toiminnastamme.
– Huomasin kuitenkin nopeasti, että joka ikinen kerta ihmiset kiinnostuivat asiastani ja jokaisen kerran jälkeen tuli yhteydenottoja. Tämä vahvisti ajatusta, että tätä kannattaa tehdä. Aina kun vaan kentälle pääsi, niin pystyin olemaan avoin. Lähteminen ja itsensä raahaaminen paikalle oli alkuun työlästä. On kuitenkin ollut todella palkitsevaa, kun huomaa miten tämä työ tuottaa tulosta, Sinikka korostaa.
Sinikka on omien sanojensa mukaan äärettömän tyytyväinen siitä, että on lähtenyt ketjuyrittäjäksi. Alinan brändin takana on ollut helppoa seistä sanojensa takana ja asiakkaat ovat olleet alusta pitäen tyytyväisiä.
– Monessa asiassa tajuaa sen valtavan taustatyön määrän. Brändinä on helppo myydä valmista tuotetta. Arvomaailma on sellainen, että palveluita kehtaa tarjota. Olen ylpeä alinalainen, tarjoamme ihmisille hyvää ja laadukasta palvelua. Tiedämme, että pystymme takaamaan kaiken tämän.
– Minulle on tullut paljon asiakkaita sen ansiosta, että sana hyvästä työstä on lähtenyt kiertämään. Yksi siivousasiakkaani on poikinut jo ainakin viisi asiakasta! Hän kertoo ihmisille, miten huippu Alina on, Sinikka naurahtaa.
Iissä on hyvä asenneilmasto yksityisiä palveluita kohtaan. Ihmiset osaavat Sinikan mukaan kysyä palveluita hyvin myös yksityisiltä toimijoilta. Hyvin tehdyn työn merkitystä ei voi kuitenkaan liikaa korostaa. Sinikalle on ollut selvästi hyötyä siitä, että hän on aikaisemmin ollut töissä kunnallisella puolella.
– Ihmiset tuntevat minut ja tietävät miten työni teen. Ilmeisesti olen tehnyt työni hyvin, sillä tuskin siinä tapauksessa minulta tilattaisiin palveluita. Kun työtä tekee sydämellä, uskon että se kantaa pitkälle, Sinikka pohtii.
Aaro Jussila on yksi Sinikan tyytyväisistä asiakkaista.
Kokonaisvaltaista kotihoitoa
Sinikalla onkin hyvä ohjenuora työnsä tekemiseksi. Aikaisemmassa työssä näin ei aina voinut tehdä.
– Mitä toivoisit tekevän itsellesi, tee se toiselle. Siitä saa itselle tosi paljon voimaa, kun käynnillä tekee toisen ihmisen onnelliseksi. Kunnallisella puolella tätä ei voinut aikataulutuksen takia tehdä.
– Pystyit olemaan hetken rinnalla, mutta näyttämättä kiirettä olit henkisesti jo toisaalla. Alina tarjoaa aikaa ja palvelua. Olen ihmisen kanssa koko ajan ja pystyn antamaan hänelle juuri sen avun mitä tarvitseekin.
Hoivayrittäjyyden yksi parhaista jutuista Sinikalle on se, että hän voi ratkaista ongelmia eri asiakkaiden osalta. Hän ei tarjoa vain yhtä tai kahta palvelua, vaan pystyy hoitamaan asiakkaan kokonaisvaltaisesti.
– Moni on sanonut minulle, että ”ethän sinä nyt sairaanhoitajana tee siivouksia”. Minä kuitenkin nautin siivoamisestakin! Saa olla ylpeä siitä, että tekee kaiken siivouksesta sairaanhoitoon. Minulle se on ihan sama mitä minä teen, kunhan asiakas on tyytyväinen. Voin noudattaa tätä mallia Alinassa täydellisesti. Se on huippujuttu, Sinikka korostaa.
Ketjuyhteistyötä ja ketjun tukea niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti
Ketjuyrittäjyys oli Sinikalle alusta lähtien selvä ykkösvaihtoehto. Ilman ketjun tukea edessä olisi ollut byrokratian muuri ja markkinointi olisi ollut yksin vaikeaa.
– Kauhea polku olisi ollut tallattavana. Nyt on turvallinen brändi takana, jossa arvot ja eettiset jutut ovat kohdallaan. Minun ei tarvitse valehdella mitään kenellekään.
– Yksityisyrittäjänä kaikki olisi pitänyt luoda alusta asti itse. Aikaa olisi kulunut ja tällä olisi ollut varmasti vaikutuksia myös asiakastyöhön. Toimintaa olisi pitänyt jatkaa pitkään suppeampana, kun taas nyt ketjussa laajenemisen mahdollisuudet ovat olleet aivan erilaiset.
Sinikka korostaakin moneen otteeseen taustatuen ja turvan merkitystä.
– Tuli mitä kysymyksiä vaan mieleen, niin minä otan puhelun jollekin ja ongelma ratkeaa. Minun ei tarvitse yksin murehtia asioita. Ja apua aina saa kun sitä pyytää. Ketjun yhteistyö on ollut todella rakentavaa.
Samaan aikaan vuodenvaihteessa 2016 Oulussa yrittäjänä aloittanut Marja Wöttke on ollut Sinikalle merkittävä tukipilari arjessa. Ja tunne on molemmin puoleista. Sinikka luonnehtiikin Marjaa suorastaan lottovoitoksi.
– Olisinkohan vielä yrittäjänä, jos Marjaa ei olisi? Olemme voineet kulkea alkutaipaleen yhtä matkaa, jakaa kokemukset ja tuntemukset niin hyvässä kuin pahassa.
– Kun toinen kysyy, että ”onko tässä mitään järkeä”, niin toinen osaa vastata ja tsempata eteenpäin. Hän on ollut merkittävä alkuvaiheen tukihenkilö, Sinikka kiittää.
Ketjuyhteistyö ja alueellinen yrittäjien välinen yhteistyö on parhaimmillaan Sinikan ja Marjan välistä kommunikointia ja yhteispeliä. Toista autetaan myös työnteossa, työntekijöitä annetaan lainaan akuuteissa tilanteissa ja alueellista markkinointia suunnitellaan yhdessä.
– Varmasti jokaiselle tulee se oma tukihenkilö ketjussa jotakin kautta. Emmehän mekään tunteneet toisiamme ennestään, Sinikka huomauttaa.
Tukea tarvitsee etenkin alkuvaiheessa niin ketjulta kuin kokeneemmilta yrittäjäkollegoilta. Alkuun tietoa tulee paljon, eikä ihminen voi millään omaksua kaikkea kerralla. Kaikkea voi kuitenkin aina kysyä.
– Hallinnollisesta puolesta varsinkaan ei alkuun ymmärrä kaikkea, mutta käytännön työ on helppoa. Yrittäjyyttä ja kaikkea siihen kuuluvaa pitää kuitenkin opetella. Alkukoulutuksen tietopaketti on niin suuri, että sitä ei sisäistä millään. Pitää olla kuitenkin armollinen itselleen. Asiat sisäistyvät vasta noin puolen vuoden kuluessa, Sinikka kertoo kokemuksistaan.
– Olen kokenut ketjuhenkilökunnan avun tärkeäksi tässäkin tilanteessa.
Arki kuitenkin rullaa Sinikallakin nyt tasaisesti ja työnteko yrittäjänä maistuu. Lähes jokaisena päivänä oppii uutta niin yrittäjyydestä kuin ylipäätään elämästä. Työn mielekkyys on valtava voimavara.
– Parasta työpäivässä on asiakkaiden kanssa pienien asioiden tekeminen ja arjen pienten ilojen toteuttaminen. Yhtenäkään päivänä ei ahdista mennä asiakkaan luokse. Ja nyt yrittäjänä ne asiakkaat tuntuvat niin omilta ja välitämme toisistamme molemmin puolin. Siitä tulee se tunne, että ”jes, tämä on kivaa!” Työ ei ole puurtamista, vaan olet aidosti ihminen ihmiselle, Sinikka painottaa.
– Yrittäjänä tässä ollaan koko ajan oppijan paikalla. Työssä olemme koko ajan elämän ja kuoleman äärellä. Kaikki tämä vahvistaa ja opettaa siihen, että kannattaa nauttia jokaisesta päivästä ja tästä tilanteesta.