Uusi Alina-yrittäjä täydentää joukkoamme huhtikuusta alkaen Tampereen alueella

Alina-yrittäjänä Tampereella ja ympäristökunnissa huhtikuun alkupuolella aloittaa Sari Lantto. Hänen koulutustaustansa on moninainen, ja ylioppilaaksi vuonna 1985 kirjoittanut, hotellin vastaanottovirkailijaksi sekä datanomiksi vuosina 1986 ja 1992 valmistunut Sari on ehtinyt kerryttää kokemuksia monelta alalta. Sairaanhoitajaksi hän valmistui vuonna 2018.

Sari on ehtinyt moninaisen koulutustaustansa lisäksi työskentelemään myös monenlaisissa töissä. Kokemusta on kertynyt erilaisista asiakaspalvelutöistä, mutta laajin työkokemus löytyy IT-alalta sekä sairaanhoitajan töistä terveyskeskuksen vuodeosastoilta, arviointi- ja kuntoutusosastolta, palveluasumisesta, kotihoidosta sekä tehostetusta palveluasumisesta Tampereella sekä lähialueilla.

”Vankka kokemukseni alalta ja selkeät prosessit yrittäjyyteen rekrytointivaiheessa herättivät kiinnostukseni. Energiset ja mukaansatempaavat naiset, toimitusjohtaja Satu Jäntti sekä rekrytointikoordinaattori Terhi Castrén, vakuuttivat toiminnallaan painottaen palveluiden laatua sekä tukea yrittäjälle. Näistä asioista vakuutuin ja halusin olla yksi Alina-yrittäjistä.”, Sari kertoo.

Sari odottaa yrittäjyydeltä muun muassa vapautta, vastuuta, haasteita, itsensä kehittämistä ja kasvamista. Seuraavina yritysvuosina hänen tähtäimessään on kasvattaa yritystä hallitusti ja tehdä yrityksestä ja sen tarjoamista palveluista sellaisia, että sekä itsellä että kollegoilla on kivaa tulla töihin.

Sari tarjoaa kotityöpalveluita, hoivapalveluita, kotisairaanhoitoa sekä lapsiperheiden kotipalveluita Tampereella sekä ympäristökunnissa Kangasalla, Lempäälässä, Pirkkalassa, Nokialla ja Ylöjärvellä.

Sari  Lantto
Yrittäjä, sairaanhoitaja
Alina Tampere, keskusta. Sarin Hoiva-Apu Oy
sari.lantto@alinahoivatiimi.fi
044 455 8710