Lapsuudessani isäni veli työskenteli lääkärinä. Olenkin ihaillut lääkärin työtä pienestä pitäen. Minut nimettiin setäni mukaan ja kiinnostuksestani lääketiedettä kohtaan sain lempinimen ”Doctor”. Kamerunissa kävin lukion, jonka jälkeen hain opiskelemaan lääkäriksi ja sairaanhoitajaksi. En päässyt opintoihin, mutta aloitin biologian opinnot yliopistossa Kamerunissa ja muutin Suomeen 2014. Suomeen tuloni jälkeen jatkoin biologian opiskelua Jyväskylän yliopistossa. Tavoitteeni oli kuitenkin työllistyä hoitotyöhön.
Kun sain tiedon, että Suomessa voi opiskella sairaanhoitajan tutkinnon englannin kielellä ja samalla kehittää suomen kielen osaamista, päätin hakeutua hoitoalan opintoihin. Suoritin nopeasti maisterin tutkintoni Jyväskylässä ja hain sairaanhoitajaopintoihin Lahteen ja Turkuun. Pääsin molempiin kouluihin, mutta päätin jäädä Lahteen. Valmistuin sairaanhoitajaksi vuonna 2018. Töitä oli heti tarjolla ja pääsin työskentelemään monissa eri paikoissa. Huomasin heti valinneeni oikein – sairaanhoitajan työ on se, jota haluan tehdä. Siitä lähti myös pohdinta omasta hoiva-alan yrityksestä. Olen erittäin tyytyväinen päätöksestäni opiskella sairaanhoitajaksi, vaikkei minusta lääkäriä tullutkaan.
Sairaanhoitajana olen pääsyt arvioimaan, kohtaamaan ja hoitamaan monenlaisia ihmisiä. Hienointa on nähdä hoidon vaikutus ihmisiin ja saada siitä hyvää palautetta. Alina-yrittäjänä olen erittäin tyytyväinen ympärilleni saamaani henkilöstöön, ja yrittäjänä pääsen toteuttamaan pitkäaikaista unelmaa.
Haluan ylläpitää omaa ja henkilöstöni ammattitaitoa jatkuvalla osaamisen kehittämisellä. Tavoitteena on kasvattaa yritystoimintaa laadullinen näkökulma edellä. Tulevaisuudessa toivomme, että laatuun panostaminen heijastuu korkeana asiakastyytyväisyytenä.
Alinan taustajoukot ovat tukenani ja heidän tiiminsä auttavat laajasti käytännön asioissa. Alina mahdollistaa turvallisen yrittämisen hoiva-alalla. Minusta pidetään yrittäjänä huolta Alinan toimesta.
Hoiva-alalla työskentely on ollut minulle unelma, jonka pääsin toteuttamaan. Se että saan tehdä tätä työtä, on voitto. Nautin myös siitä, että pystyn tarjoamaan laadukasta hoitoa asiakkaille, ja tarjoamaan hyvän työpaikan mahtaville työkavereille. Parasta yrittäjyydessä on ollut hyvä työilmapiiri ja se, kun pystyy itse vastaamaan työnsä laadusta. Pääsen lisäksi nauttimaan työn tuloksista. On ilo saada hyvää palautetta ja se luo meille onnistumisen kokemuksia.
Vaikka olen unelma-ammatissa, on työ välillä rankkaa ja vastuu aiheuttaa stressiä. Työtä on runsaasti ja haasteita riittää. Vuoden yrittämisen jälkeen on kuitenkin hieno huomata, että vaivannäkö on kannattanut.
Vuoden kasvuyrittäjä, Allu Nkembeng, Alina Lahti, keskusta.