Aivan täysin tyhjästä Alina Imatran yrittäjä Katri Kaskinen ei yrittäjyyteen hypännyt. Hänen mukaansa yrittäjyys on aina kiinnostanut jossain muodossa ja Katrilla olikin jo ennestään sivutoiminen löytöeläinkotiyritys. Perhe- ja työelämän yhteensovittamisessa päätoiminen yrittäjyys oli sopiva ratkaisu.
Alina Imatran yrittäjä Katri Kaskinen.
Hoitotyö kiinnosti yhä edelleen, mutta jotain uutta teki mieli kokeilla. Sitten Katrilla sattui silmään Alina-ketjun ilmoitus yrittäjyydestä.
– Olin ollut silloisessa työpaikassani yhdeksän vuotta. Mietin jotain uutta ja siinäkin kohtaa yrittäjyys oli mielessä. Alina-ketju tuntui turvallisemmalta vaihtoehdolta kuin se, että olisin lähtenyt yksin yrittäjäksi.
– Luin Alinasta tietoa vähän joka puolelta ja otin yhteyttä. Sillä tiellä ollaan edelleen, Katri naurahtaa.
Uusien vaihtoehtojen puntaroiminen alkoi tulla Katrille ajankohtaiseksi lasten lähestyessä kouluikää. Kun molemmat vanhemmat tekevät kolmivuorotyötä, koulu- ja hoitokuvioiden sovittelu tuntui haastavalta.
– Hoitoalalla on vaikeaa saada päivätyötä. Ajattelin, että haluaisin olla saattamassa lapsia koulutaksiin, eikä heitä tarvitsisi viedä ennen koulupäivän alkua kukonlaulun aikaan ensin päivähoitoon. Yrittäjänä pystyy sumplimaan päivänsä sellaiseksi, että asiat pystytään järjestämään, Katri pohtii.
Katrin päätös Alina-yrittäjäksi ryhtymisestä syntyi lopulta nopeasti.
– Kun luin Alinasta, tuli semmoinen olo, että toiminta on laadukasta ja ammattimaista. Ainahan sitä on kaikkia pelkoja tänä päivänä, että ovatkin huijareita tai homma on täyttä huuhaata. Tähän uskalsin kuitenkin lähteä.
– Kun vielä tapasin ennen sopimuksen tekoa Alinan henkilöitä, sain vahvistusta päätökselleni – kunhan vain minut hyväksyttäisiin yrittäjäksi. Mietin että turha tässä on jahkailla, nyt tai ei koskaan. Vieläpä kun tietää yhteiskunnan tilanteen väestön ikääntymisen ja laitospaikkojen sulkeisten osalta, ajattelin että kotihoito lisääntyy ja tässä on saumaa.
Yrittäjyys Alina-ketjussa on lähtenyt Katrilta käyntiin ihan mukavasti, mutta hän myöntää alkuvuosien olleen raskaampia mitä olisi ajatellut. Kasvuvaiheessa yrittäjän oma työmäärä lisääntyi ja välillä ajatus ehti käydä takaisin palkkatyössä.
– Mutta yrittäjänä pystyn kuitenkin itse vaikuttamaan työpäiviin ja kaiken pystyy järjestelemään. Onhan siinä tietynlainen fiilis, kun teet itsellesi töitä. Tietenkin myös palkkatyössä teki aina parhaansa, mutta nyt on ehkä vielä yksi pykälä yritystä lisää, Katri pohtii.
– Työnantajana toivon tietenkin myös työntekijöiden onnistuvan työssään hyvin, jotta voitaisiin palvella asiakkaita heidän omien toiveiden ja tarpeidensa mukaisesti. Tavoitteena on, että kaikki olisivat tyytyväisiä meiltä Alinasta saamiinsa palveluihin.
Kun sivutoimisesta yrittäjyydestä oli jo ennestään kokemusta, suuria yllätyksiä Katrille ei ole vielä Alina-yrittäjänä tullut. Katri kokee ennemminkin hypänneensä vähän omilta mukavuusalueiltaan ulkopuolelle ja olevansa kuitenkin sinut asioiden kanssa. Matkan varrella on tapahtunut paljon oppimista ja kokemuksia on otettu talteen.
– Olen ostanut yrittäjänä jo kaksi autoa. Enhän minä ole koskaan aikaisemmin itse ostanut! Eikä ole ollut autoa omissa nimissä, mies on aina huolehtinut niistä, Katri naurahtaa.
– Monenlaista pitää hallita. Koen kuitenkin, että olen kahdessa vuodessa tullut viisaammaksi. Olisipa ollut edes tämä viisaus kaksi vuotta sitten! Olisin varmasti tehnyt jotain eri tavalla, mutta nyt olen jo oppinut asioita.
Katri ei missään nimessä kadu yrittäjäksi lähtemistään. Vaikka Alina-yrittäjyys on sitovaa ja kokonaisvaltaista, hän on oikein tyytyväinen tähän astiseen taipaleeseen.
Kun yrittäjyyttä on nyt reilu pari vuotta takana, Katri haluaa ajatella seuraavat kaksi vuotta uutena ajanjaksona.
– Nyt on kaikki alkuun liittyvät asiat tehty ja käyty läpi. Niistä on otettu opiksi. Työntekijäni ovat hyviä tyyppejä ja minulla on hyvä tiimi ympärilläni. Tästä alkaa nyt varmasti taas uudenlainen vaihe.
Katri painottaa, että yrittäjänä pitää sietää koko ajan jatkuvaa muutosta. Työntekijöiden ja asiakkaiden kanssa tilanteet elävät jatkuvasti.
– Yksikään viikko ei ole sellainen, että jotain muutosta ei olisi tullut esim. työntekijöiden työaikoihin ja asiakaskäynteihin.
Katrin mielestä ketjuyrittäjäksi lähteminen oli turvallinen ja varma valinta. Hänellä on aina joku, jolta saa apua. Ja apua on aina saanut, kun sitä on pyytänyt.
Lupa-asiat ja monet muut pakolliset kuviot varmistetaan ketjun puolelta, että ne menevät varmasti oikein ja lain määrittämiä asetuksia noudatetaan.
– Voisi sanoa hyvinkin positiivisessa mielessä, että ”isoveli valvoo”. On ollut monta tilannetta, jolloin olen ajatellut, että onneksi olen ketjuyrittäjänä. Myöskään henkisen tuen merkitystä ei voi väheksyä, Katri kiittelee.
– Jossain vaiheessa pelkäsin, että peritäänköhän minulta lisämaksua, kun kyselin ja soittelin niin usein!
Ei peritty, eikä tulla perimäänkään. Alina tarjoaa yrittäjilleen turvallisen tuen aina aloituksesta lähtien yrittäjäsopimuksen loppuun asti. Katri onkin ollut tyytyväinen ketjuyhteistyöhön. Hänellä on käytettävissään niin ketjuhallinnon kuin myös yrittäjäverkoston tuki.
Markkinointi on osa yrittäjän arkea. Katri on esittelemässä palveluitaan imatralaisessa kauppakeskuksessa.
Lähin Alina-yritys sijaitsee naapurikaupunki Lappeenrannassa, jonka yrittäjä Liisa Nikamaa-Venäläinen onkin ollut Katrille luonteva yhteistyökumppani alusta lähtien – jopa jo ennen aloitusta.
– Kaikki ovat olleet minua kohtaan ystävällisiä ja avuliaita. Olen koittanut kysyä asioista matalalla kynnyksellä ja kukaan ei ole osoittanut hermostumista, Katri naurahtaa.
– Ennen kuin rupesin yrittäjäksi, soitin Liisalle ja kysyin hänen kokemuksiaan Alinasta sekä mielipidettään yrittäjäksi ryhtymisestä. Hänen kanssaan on pyritty tapaamaan säännöllisesti, lisäksi pidän muutaman muunkin yrittäjän kanssa tiiviisti yhteyttä.
Lähiseudulla olevat Alinat hyötyvät toinen toisistaan mm. lomien tuurausten aikana ja markkinointiyhteistyössä.
– Pidimme hiljattain Liisan yrityksen kanssa myös yhteisen Tyhy-päivän. Oli mukavaa tavata porukkaa puolin ja toisin!
Yrittäjyys on ollut Katrille oikea ratkaisu. Palkkatyöstä Katri on jäänyt kaipaamaan lähinnä työkavereita ja silloin tällöin kiinteää kuukausipalkkaa.
– En ehkä sitä työtä kuitenkaan. Jos sanottaisiin, että voit tulla takaisin vanhaan työhön – perutaan kaikki! En peruisi, sillä plussia on vaakakupissa niin paljon enemmän. Olen tehnyt paljon työtä päästäkseni tähän pisteeseen, joten minulla ei ole pienintäkään aikomusta luovuttaa.
– Parasta yrittäjyydessä on olla oman itsensä herra. Minun ei tarvitse kysellä keneltäkään lupia erikseen, vaan voin järjestellä oman päiväni ja viikkoni. Rankkaan kolmivuorotyöhön en kaipaa. Nyt perhesyidenkin takia yrittäminen on loistovaihtoehto, vaikka välillä toki tässäkin tulee pitkiä ja raskaita päiviä. Tiettyjä juttuja voi tehdä aina myös kotonakin.
Katrin mielestä parasta Alina-työssä on se, että asiakkaiden tarpeisiin voi vastata juuri heidän toivomallaan ja pyytämällään tavalla.
Jo tähän mennessä Katri on toteuttanut Alina-työtä laidasta laitaan. Asiat eivät ole kaavoihin kangistuneita tai kiveen hakattuja.
– Alinassa voin toteuttaa eri juttuja. Minun ei tarvitse sanoa asiakkaalle, että ”ei kuulu meille”. Olen vienyt asiakkaita mökille, käyttänyt ulkosaunassa, leikannut kissan kynnet… Jos joku työntekijöistänikin on tosi hyvä jossain, hänen erikoisosaamistaan voidaan hyödyntää vapaasti asiakkaan hyväksi.
Tulevaisuuden suunnitelmiakin Katrilla jo on. Green care on tulossa yhdeksi palvelukokonaisuudeksi ja Katri toivoo Alina Imatran olevan lähivuosina merkittävä hoiva-alan yritys alueella.
– Toivoisin, että työntekijöiden keskuudessa tämä olisi hyvä työpaikka ja ihmiset tietäisivät täältä saatavan monipuolisia kotipalveluita. Yhteistyö Eksotenkin kanssa on tähän mennessä toiminut hyvin ja on jo selvästi osoittautunut, että yksityiselle palveluntuottajalle on selvästi tilausta.
Syyt positiivisille näkymille on tiivistetty yksinkertaisesti.
– Alinan konseptissa on helppoa olla mukana. Me teemme täällä hyvää työtä, Katri korostaa.