16 elokuun, 2022 - Ajankohtaista
Onko Kuopio kuulolla? Tervetuloa tutustumaan Norlandia Päiväkotien ja Hoivakotien sekä kotihoidon palveluita tarjoavan Alinan palveluihin ja työmahdollisuuksiin Kuopion torille 20.8.-4.9. Kontissa kerromme työmahdollisuuksistamme, teemme verenpainemittauksia ja paikalla vierailee myös Norlandian...9 toukokuun, 2022 - Ajankohtaista
Alina-ketju on palkinnut franchisingyrittäjä Terhi Laukkosen vuoden 2021 yrittäjänä ja Kevi Akreyin vuoden 2022 yrittäjänä Suomen Franchising-yhdistyksen Franny Awards -juhlassa Helsingissä 22.4.2022 Vuoden 2021 Alina-yrittäjä Terhi Laukkonen on toiminut...14 huhtikuun, 2022 - Ajankohtaista
Alinan ensimmäinen brändilähettiläs aloittaa toimessaan huhtikuussa 2022. Brändilähettiläänä Kevin tehtävä on vahvistaa Alinan työnantajamielikuvaa mm. sosiaalisessa mediassa. Lisäksi Kevi toimii Alinan edustajana valtakunnallisissa ja kansainvälisissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Alinan brändilähettiläänä...6 huhtikuun, 2022 - Ajankohtaista
Alina-yrittäjänä Tampereella ja ympäristökunnissa huhtikuun alkupuolella aloittaa Sari Lantto. Hänen koulutustaustansa on moninainen, ja ylioppilaaksi vuonna 1985 kirjoittanut, hotellin vastaanottovirkailijaksi sekä datanomiksi vuosina 1986 ja 1992 valmistunut Sari on ehtinyt...18 maaliskuun, 2022 - Ajankohtaista
Olen työskennellyt lähihoitajana Naantalin Alinassa syksystä 2020 lähtien. Parasta kotihoidossa työskentelyssä on työn sekä asiakkaiden vaihtelevuus, mahdollisuus oman työn suunnitteluun sekä kiireettömyys asiakkaan luona toimiessa. Alinassa pystyn myös itse vaikuttamaan...21 tammikuun, 2022 - Ajankohtaista
Kaikki Alinan hoivapalvelut ja kotityöpalvelut ovat vähennyskelpoisia. Ainoastaan sairaanhoito ei ole vähennyskelpoista. Kotityöpalvelu oikeuttaa kotitalousvähennykseen henkilökohtaisessa verotuksessa. Omavastuu korvauksissa on 100 € ja korvattava summa maksimissaan 3 500 € /...10 tammikuun, 2022 - Yrittäjähaastattelut, Ajankohtaista
Alina-yrittäjänä Oulussa ja Oulunsalossa aloittaa helmikuussa Sari ”Sarppa” Körkkö. Sari valmistui vuonna 1999 sairaanhoitoon ja huolenpitoon suuntautuneeksi lähihoitajaksi ja sairaanhoitajaksi hän valmistui keväällä 2012. Tämän lisäksi Sarilla on takanaan lasten...29 joulukuun, 2021 - Työpaikat, Ajankohtaista
Haemme ketjuhallinnon tiimiimme kenttäpäällikköä. Tarjoamme sinulle kasvuyrityksen energisen, verkostoituneen ja dynaamisen työyhteisön. Työ on monipuolista ja vaihtelevaa sisältäen tiivistä yhteydenpitoa yrittäjiin sekä monipuolista ohjausta ja neuvontaa Alina -yritysten erilaisiin tarpeisiin....Laadukkaan kotihoidon avulla voi kotona asua mahdollisimman pitkään turvallisesti. Kartoituskäynnin aikana sovimme...
Miten voisimme olla tukena teidän perheen arjessa? Luotettavan ja tutun lastenhoitajan avulla...
Kotisairaanhoitajamme palvelevat sinua tai läheistäsi monipuolisesti ja vankalla ammattitaidolla. Kotisairaanhoidon palvelumme ovat...
Puhtaampi koti ja sujuvampi arki Kauttamme saa säännöllisen viikkosiivouksen tai koko kodin...
Tarjoamme tiloissamme koulutetun hierojan tarjoamia hierontapalveluita Porvoossa. Varaa hierontapalvelut ajanvarauspalvelun kautta...
Puhtaampi koti ja sujuvampi arki Kauttamme saa säännöllisen viikkosiivouksen tai koko kodin...
Laadukkaan kotihoidon avulla voi kotona asua mahdollisimman pitkään turvallisesti. Kartoituskäynnin aikana sovimme...
Kotisairaanhoitajamme palvelevat sinua tai läheistäsi monipuolisesti ja vankalla ammattitaidolla. Kotisairaanhoidon palvelumme ovat...
Miten voisimme olla tukena teidän perheen arjessa? Luotettavan ja tutun lastenhoitajan avulla...
Puhtaampi koti ja sujuvampi arki Kauttamme saa säännöllisen viikkosiivouksen tai koko kodin...
Laadukkaan kotihoidon avulla voi kotona asua mahdollisimman pitkään turvallisesti. Kartoituskäynnin aikana sovimme...
Miten voisimme olla tukena teidän perheen arjessa? Luotettavan ja tutun lastenhoitajan avulla...
Kotisairaanhoitajamme palvelevat sinua tai läheistäsi monipuolisesti ja vankalla ammattitaidolla. Kotisairaanhoidon palvelumme ovat...
Vi erbjudar månsidiga tjänster till hemmet på svenska. Till exempel Vårdtjänster Hemsjukvård...

Nyt mahdollisuus vuokrata koti Alina-palvelupaketilla. Alina Senioriasunnot sijaitsevat aivan Porin ydinkeskustassa osoitteessa...