17 syyskuun, 2018 - Asiakaskertomuksia
Tellervon asiakkuus Alinassa ei ole ollut vielä pitkä, mutta hän on sitäkin tyytyväisempi saamaansa palveluun. Yrittäjä Tarja Karpovin asiakkaaksi hän päätyi kaupungin palveluohjauksen kautta. - Alina ei ollut minulle ennestään...17 syyskuun, 2018 - Asiakaskertomuksia
Alina on ollut jo pidemmän aikaa säännöllinen vieras Irmeli ja Sakari Lukkarin kotona Helsingissä. Jo viitisenkymmentä vuotta kotitalossaan asustelleen pariskunnan asiakkuus yrittäjä Minna Vuorion kanssa alkoi perinteisissä merkeissä. Tilapäisestä avusta...17 toukokuun, 2018 - Asiakaskertomuksia
Esko Tarsaranta on ollut pitkään omaishoitajana kotitalossaan. Aiemmat huonot palvelukokemukset ovat nyt taakse jäänyttä historiaa kun Alina Rovaniemi huolehtii Tarsarantojen asioista päivittäin. Monessa haja-asutusalueen talossa tilanne ei kuitenkaan ole...17 toukokuun, 2018 - Asiakaskertomuksia
Sirkka Jussila on ollut puolisonsa Aaron omaishoitajana 21 vuotta. Jussilat arvostavat Alinan ja yrittäjä Sinikka Illikaisen tarjoamaa aikaa. Sinikasta on tullut lyhyessä ajassa Jussiloille luotettu hoitaja, joten Sirkka uskaltaa jättää...17 toukokuun, 2018 - Asiakaskertomuksia
Oululaiset Helena ja Markku Mikkonen ovat tykästyneitä Oulun alueen yrittäjä Marja Wöttken tarjoamiin Alina-palveluihin. Muutamien huonojen kokemusten kautta heille on löytynyt nyt sellaista apua, jota he ovat kaivanneetkin. Mikkosen...17 toukokuun, 2018 - Asiakaskertomuksia
[caption id="attachment_1266" align="alignright" width="400"] ”Kun ikääntyy, niin kotona pysyäkseen tarvitaan ehdottomasti erilaisia kotipalveluita.”[/caption] Kalervo ja Annikki Varsa toivottavat vieraan tervetulleeksi kotiinsa. Rauhallisella paikalla Tikkurilan tuntumassa oleva asunto on ollut pariskunnan...17 toukokuun, 2018 - Asiakaskertomuksia
[caption id="attachment_1290" align="alignright" width="400"] ”On ihanaa vaan istua alas ja katsoa että täällä on niin siistiä.”[/caption] Kun kotiin päästetään vieras ihminen, luottamuksen täytyy olla kunnossa. Miehensä omaishoitajana toimivan Barbron tilanne...17 toukokuun, 2018 - Asiakaskertomuksia
Hartikaiset päätyivät Alina Hämeenlinnan asiakkaiksi onnekkaan sattuman kautta. Yrittäjä Taru Piekkarin tekemän puhdasilmasiivouksen vaikutus tuntuu heti. Siivouksen aikana Tarulta uskaltaa kysyä neuvoa myös muissa asioissa. Erkki ja Eeva Hartikainen ovat...Puhtaampi koti ja sujuvampi arki Kauttamme saa säännöllisen viikkosiivouksen tai koko kodin...
Laadukkaan kotihoidon avulla voi kotona asua mahdollisimman pitkään turvallisesti. Kartoituskäynnin aikana sovimme...
Kotisairaanhoitajamme palvelevat sinua tai läheistäsi monipuolisesti ja vankalla ammattitaidolla. Kotisairaanhoidon palvelumme ovat...
Miten voisimme olla tukena teidän perheen arjessa? Luotettavan ja tutun lastenhoitajan avulla...
Puhtaampi koti ja sujuvampi arki Kauttamme saa säännöllisen viikkosiivouksen tai koko kodin...

Nyt mahdollisuus vuokrata koti Alina-palvelupaketilla. Alina Senioriasunnot sijaitsevat aivan Porin ydinkeskustassa osoitteessa...