Esko Tarsaranta on ollut pitkään omaishoitajana kotitalossaan. Aiemmat huonot palvelukokemukset ovat nyt taakse jäänyttä historiaa kun Alina Rovaniemi huolehtii Tarsarantojen asioista päivittäin. Monessa haja-asutusalueen talossa tilanne ei kuitenkaan ole yhtä hyvä.
Rovaniemellä opettajana elämäntyönsä tehnyt Esko Tarsaranta on huolehtinut jo pitkään sisarestaan Liisasta ja veljestään Antista kotitilallaan Perunkajärven rannalla.
Sisaresta aika on jo jättänyt, mutta arki jatkuu edelleen Tarsarannan tilalla maanviljelijänä olleesta Antista huolehtien. Alina auttaa Eskoa omaishoitajan tärkeässä ja raskaassa tehtävässä yrittäjä Taina Ruokasen johdolla.
Syksyisen ruskan väriloistossa kylpevä Perunkajärvi on 40 kilometrin päässä Rovaniemen kaupungista. Perille vie kapea hiekkatie ja palvelut ovat kaukana, mutta järven rannalla on runsaasti asutusta.
– Palvelua tänne on vaikea saada. Ja ylipäätään palveluntarjontaa. Ihmiset eivät ole edes kovin tietoisia, että tännekin on mahdollista saada tällaista apua, Esko kuvailee.
Esko lisää, että asia on monille vieläpä kustannuskysymys. Lapissa ja muuallakin harvaan asutulla seudulla väestö vanhenee ja tilat autioituvat. Resurssit julkisen kotipalvelun järjestämiseksi ovat huonot ja tieto ei välttämättä kulje enää talosta taloon. Ei edes sellaisiin taloihin, joissa avulle on oikeasti tarve.
Kun Eskolta kysytään, että tietääkö hän Perunkajärven ympäristöstä muitakin vastaavassa tilanteessa olevia talouksia ja onko taloissa tietoa palveluista, vastaus tulee nopeasti.
– Onhan täällä niitä montakin. Monta taloa, johon apua tarvitsee. Mutta he eivät niissä tiedä, että apua saa. Ainakin kolme taloa tästä läheltä tulee mieleen, jotka eivät ole minkäänlaisen kotihoidon piirissä. Tieto ei leviä tarvepisteisiin, vaikka tarpeen olisi, Esko harmittelee.
– Lisäksi joillakin on vielä se vaikeus, että ei haluta näyttää ulospäin heikolta. Ei kehdata pyytää apua, jos vaikka naapuri näkee että täällä käy joku auttamassa.
Kunnallinen kotisairaanhoito kävi ensin kerran kuukaudessa pistäytymässä Tarsarannassa. Käynnit olivat lähinnä pelkkiä tarkistuksia. Sitten kaupunki alkoi karsia palveluitaan.
– Suurin osa meistä karsittiin pois kotisairaanhoidon piiristä. Henkilö, joka kerran kuukaudessa kävi täällä, suositteli erästä yksityistä yritystä. Sieltä alettiin kulkea niin ikään kerran kuukaudessa täällä.
– Kun meillä tilanne hankaloitui, niin teimme sopimuksen päivittäisestä käynnistä. No sitten molemmat Liisa ja Antti joutuivat sairaalaan ja olivat siellä kuukauden päivät. Kotisairaanhoidon esihenkilö kysyi, että kenet me haluaisimme tänne tilalle, sillä silloisen toimijan kanssa homma meni hankalaksi ja levottomaksi. Silloin valitsimme Alinan.
Aiemmalla palveluntarjoajalla oli suuri vaihtuvuus Tarsarannassa pistäytyneiden henkilöiden osalta. Esko harmittelee, että neuvominen ja opettaminen olivat hukkaan heitettyä aikaa, kun seuraavalla kerralla ovesta asteli sisään taas uudet kasvot.
– Montakohan kymmentä täällä kävikään. Aina piti kouluttaa erikseen, eikä mitään jäänyt mieleen. Lopulta koulutus meni aina hukkaan kun taas tuli uusi henkilö. Porukka vaihtui vaihtumistaan.
– Taina rupesi käymään ensin kerran päivässä ja nyt kahdesti päivässä. Mieluitenhan tällaisessa palvelussa aina kävisi sama henkilö. Tässä meillä on nyt käynyt Tainan lisäksi hänen työntekijänsä, mutta paikat ja ihmiset ovat tulleet tutuiksi molemmille.
Esko onkin aikaisempiin palvelukokemuksiin peilaten nyt erittäin tyytyväinen nykytilanteeseen kotipalveluiden osalta.
– Tämä on nyt oikein hyvä systeemi. Oikein hyvin on palvelu toiminut. Hyvää, huolellista ja tarkkaa työtä tekevät kaikki. Taina sai apua ja lisätyövoimaa, joten nyt aikataulut osuvat meille vielä paremmin. Kaikki on nyt mennyt hyvin, Esko kiittelee.
Pitkään omaishoitajana ollut Esko suositteleekin Alinan palveluita varauksetta muillekin vastaavassa tilanteessa oleville, sekä yleensä ikäihmisille.
– Etenkin heille, jotka mahdollisesti vielä sairastelevat vanhuuden muiden oireiden lisäksi. Eikä pelkästään omaishoitajille. Avun tarve on monilla suurta ja monesti toisen sairastelu rasittaa muuta perhepiiriä kohtuuttomasti. Muut joutuvat olemaan sairaanhoitajina ja lääkäreinä, Esko korostaa.
– Hankala sanoa, missä voisi parantaa enää kun kokemusta on muistakin vaihtoehdoista.
Yksi lisäavun tarve Eskolla tulee kuitenkin mieleen. Hän alkaa kertoa syksyisestä poroerotuksesta, johon yleensä tulee lähtö lyhyelläkin varoitusajalla.
– Erotuskaudella tarvitsee varmasti lisäapua. Saan tiedon yleensä tekstiviestinä illalla klo 20-21 tienoilla, että huomenna on erotus. Näissä tapauksissa hätäapu on tarpeen ja näihin pitäisi pystyä reagoimaan. Vuodessa tilanteita ei ole montaa, mutta siksi aikaa tänne pitää saada joku. En voi jättää hoidettavaa yksi. Porohommissa menee kuitenkin aina kerralla vähintään muutama tunti, Esko kertoo.
Alina-palvelut yleensä ovat joustavia ja asiakkaalle pyritään tarjoamaan apu mahdollisuuksien mukaan nopeallakin aikataululla – aina Perunkajärven rannalle saakka.
