”Hyvähän se on että täällä asti käydään.”
Auto kaartaa pihaan Nilsiän Sänkimäessä. Alinan Raili Raatikainen saapuu jälleen normaalille käynnilleen Martti Leppäsen luokse.
Raililla on kauppakassi mukana ja tarkoitus on jälleen laittaa Martille ruokaa, kuten aina yleensä normaalin kolmen tunnin käynnin aikana. Kun Raili tyhjentää kauppakassin sisältöä jääkaappiin, isäntä istuu mielipaikallaan olohuoneen sohvalla. Televisio on päällä ja aamun draamasarjat täydessä käynnissä.
Hoitaja Raili Raatikainen kurkistaa, onko isäntä kotosalla.
Martti täytti hiljattain 70 vuotta. Kotitalo sijaitsee komealla paikalla mäen päällä. Nilsiäläiset mäkimaisemat kumpuilevat olohuoneen ikkunasta. Työura sujui Siilinjärven puolella sijaitsevassa isossa tehdas- ja kaivoskompleksissa. Matkaa Nilsiän puolelle ei ole kuin toistakymmentä kilometriä.
– Auto ei kerennyt oikeastaan edes lämmetä! Työmatka oli niin lyhyt, Martti murjaisee.
Reilut 25 vuotta nykyisessä talossaan asuneella Martilla on ollut aikaisemmin käytössä kunnan tarjoamat palvelut. Hoitajat kävivät säännöllisesti, mutta nykyinen resurssipula näkyi valitettavasti myös Martin luona käydessä. Siirto Alinan palveluseteliasiakkaaksi tapahtui jokunen kuukausi sitten.
– Esimerkiksi ruokaa eivät ruvenneet koskaan tekemään. Välillä ei edes aina päivää sanottu kun ovesta marssittiin sisään! Lääkkeet vaan laitettiin pöydälle, Martti ihmettelee.
– Mutta näitten (Alinan) hommassa ei ole mitään hätää.
Kun kunnan kotihoitajien aikapulan takia tekemiset jäivät vähiin, mitäs kaikkea sitä ehtiikään Railin kolmen tunnin käynnin aikana tehdä?
– No suuta soitetaan ainakin! Martti hihkaisee.
– Tekeehän se paljon muutakin. Nytkin laittaa ruokaa minulle.
Martti mielipaikallaan olohuoneessa.
Nyt kun Alina on laajentanut palveluitaan myös Nilsiään, tästä on iso apu nykyään Kuopioon kuuluvan entisen kunnan haja-asutusalueen asukkaille. Pinta-alaltaan suuressa kunnassa etäisyydet keskuksiin ovat pitkät. Martillakin on matkaa kirkonkylälle lähes 15 kilometriä.
– Hyvähän se on, että palveluita jostain saa ja täällä asti käydään. Minulla ei ole vielä suurempaa hätää ollut, mutta Raili auttaa kaikessa tarvittavassa.
Ruoka alkaa olla kohta valmista. Raili keskeyttää jutustelun.
– Vaan pitäisikö se sauna lämmittää tänään? Lähdenkö hakemaan puita?
– Kyllähän sen passaa, pitäähän sitä peseytyä, Martti tuumaa.
Raili käy hakemassa puita ja pistää pesällisen palamaan. Savu alkaa tupruta piipusta pihalle. Sulan kelin aikana lämmitysvuorossa onkin ulkona oleva pihasauna.
”Pitäisiköhän sitä lähteä käymään ulkona?”
– Jos tekisit tänään vähän muutakin kuin katsoisit televisiota? Lähdetäänkö hakemaan posti laatikosta? Raili ehdottaa.
– Menin muutama päivä sitten nurin, kun piha oli niin liukas. En varmasti lähde, Martti vastustelee.
Raili ehdottaa, että Martti kävelisi tiukasti käsipuolessa kiinni. Myös kävelysauvat on hyvä ottaa varmuuden vuoksi auttamaan pystyssä pysymiseksi. Lopulta Martti päättää lähteä.
Tie on liukas, mutta Raili pitää tiukasti Martista kiinni.
Tuoreen, vasta sataneen lumen alla onkin todella liukas jääpatja. Matka postilaatikolle sujuu niitä näitä rupatellen. Postilaatikon kannen päälle on edellispäivän käynnin jälkeen satanut paksu kerros uutta lunta. Isäntä pyyhkäisee laatikon puhtaaksi ja kurkistaa sisälle.
– Eihän täällä ole mitään! Meillä tuli nyt hukkareissu, Martti ilmoittaa.
Lumet lähtevät parilla napakalla pyyhkäisyllä.
Ei muuta kun takaisin kohti kotiovea. Raili ja Martti tuumaavat, että tänään tuleekin sitten tupla-annos liikuntaa kun posti pitää käydä uudestaan katsomassa.
Tyhjää täynnä, toteavat Martti ja Raili.
Raili jatkaa askareitaan Martin luona ja isäntä itse istahtaa tutulle paikalleen olohuoneen sohvalle. Railin kolmen tunnin käynnistä on vielä lähestulkoon puolet jäljellä, eikä mihinkään ole kiire.
Talon ulkopuolella on pelkkää hiljaisuutta ja lumiset maisemat rauhoittavat pihapiiriä entisestään. Vieras poistuu talosta ja Martti jää Railin kanssa odottelemaan saunan lämpenemistä ja pesulle pääsyä.
Takaisin taloa kohti.
