Oululaiset Helena ja Markku Mikkonen ovat tykästyneitä Oulun alueen yrittäjä Marja Wöttken tarjoamiin Alina-palveluihin. Muutamien huonojen kokemusten kautta heille on löytynyt nyt sellaista apua, jota he ovat kaivanneetkin.
Mikkosen pariskunta on asunut Oulun keskustassa jo lähes 25 vuotta. Helenalla ja Markulla on ollut satunnaista avuntarvetta jo aikaisemminkin, mutta ei kovinkaan säännöllisesti.
Syntyjään oululainen Markku ja Pohjois-Savon Pielavedeltä kotoisin oleva Helena huomasivat eräänä päivänä Alinan ilmoituksen lehdessä. Monipuolinen kotipalvelu herätti heissä mielenkiintoa, joten Helena otti puhelimen kouraan ja soitti Alina Oulun alueen yrittäjälle Marja Wöttkelle.
– Markku sanoi, että nyt kun meillä on tämmöinen tilanne, niin soitapa tuohon numeroon. No minähän soitin Marjalle ja siitä alkoi meidän yhteistyömme, Helena muistelee tilannetta.
– Minä vielä muistan, mitä sinä sanoit minulle puhelimessa. Oli joulun alusaika ja teillä oli tarvetta leipomisille. Kun kysyit että olenko yrittäjänä, niin vastasin että olen itse yrittäjä. Sitten sanoit että ”tuu sinä, kun sinulla on niin mukava ääni”, Marja sanoo Helenalle naurahtaen.
Markku kertoo, että he ovat kovasti tykästyneet Marjan tarjoamiin palveluihin ja erityisesti hänen luonteeseensa. Yrittäjän huumorintaju on samalla aaltopituudella asiakkaiden kanssa.
– Me aina vähän kiusaamme häntä, mutta hän kestää kyllä meidän juttujamme, Helena nauraa.
– Kyllä, hän ei ihan pienestä tunnu hätkähtävän, Markku lisää hymyillen.
Kuin vanhoja tuttuja
Helena kertoo, että jo ensimmäisellä käyntikerralla yhteinen sävel löytyi välittömästi. Hän alkoi miettiä, ovatko he Marjan kanssa tavanneet jossain jo joskus aiemminkin. Marja kun tuntui heti kuin vanhalta tutulta.
– Mehän ryhdyimme heti tutkimaan, että olemmeko jopa sukua toisillemme, Marja naurahtaa.
Mikkoset korostavat tyytyväisyyttään juttutuokion aikana useaan otteeseen. Heillä on ollut hiljattain puhetta, että palveluntarvetta on syytä laajentaa myös sairaanhoidollisten palveluiden puolelle.
– Pyrimme etenkin näin flunssa-aikaan välttämään terveyskeskuksessa käyntiä, niin on kätevää että Marja pystyy samat asiat hoitamaan täällä kotonakin.
Helena kertoo, että heillä on käynyt aikaisemmin muutamien yksityisten palveluntarjoajien lisäksi myös kaupungin kotihoidon työntekijöitä.
– Mutta siitä on aikaa. Marja on kyllä paras. On leivottu ja on siivottu, pesty ikkunoita, eilen kävitte Markun kanssa ostamassa mattoja, tavaroiden kiillotuksia, milloin mitäkin.
– Kaikki on paremmin verrattuna aikaisempiin. Monenlaisia toimijoita on toki yksityiselläkin puolella, mutta moni aikaisempi kävijä on hoidellut asiat vain päällisin puolin. Marja siirtelee sohvat ja muut tavarat siivotessaan, mutta moni vain sipaisee vähän vierestä, Helena kertoo.
”Viiden minuutin käynnit eivät varmasti lämmitä mieltä”
Samassa taloyhtiössä asuu useita iäkkäitä ihmisiä ja Helena kertoo nähneensä rappukäytävässä usean eri palveluntarjoajan edustajia, myös kaupungin. Hän kertoo huolissaan, miten asiakkaiden luota juostaan toiselle ja yhdessä asunnossa viivytään vain hetken aikaa.
– Kyllä ihan säälittää välillä katsoa, miten tytöillä on kiire. Käytävästä kuuluu ryminä melko pian oven avaamisen jälkeen. Olen kuullut, että asiakasta käydään katsomassa vain 5-10 minuuttia. Ei semmoinen kyllä lämmitä mieltä. Tuntuu kyllä hirveältä. Mutta niinhän tilanne tuntuu olevan joka paikassa, eikä sille mahda mitään, Helena murehtii.
Alina tarjoaa asiakkaalle aina aikaa. Minimikäyntiaika on 30 minuuttia ja siivous- ja leipomiskäynnit ovat yleensä aina usean tunnin mittaisia. Kun aikaa vietetään säännöllisesti useita tunteja yhdessä, erilaisia tilanteita tulee eteen eikä kommelluksiltakaan voi välttyä.
– Leipomisethan meillä on aina tilannepitoisia, aina tapahtuu jotakin! Milloin etsitään mitäkin ja kumpikin on koko ajan äänessä, Helena kertoo hymyillen.
Huumori ja lämminhenkinen sanailu ovat jatkuvasti läsnä. Sanavalmis Marja ja Helenan savolaisjuuret pitävät huolen siitä, että hiljaisia hetkiä ei tosiaan ole ja hauskaa riittää. Välillä Marja on saanut leikkimielistä kritiikkiä ”liiallisesta” työnteostaan.
– Marja on tullut jo niin tutuksi, että hänelle voi vaikka sanoa että tekee liikaa töitä. Kerrankin pyysin häntä välillä syömään kun arvelin että hän ei ole ehtinyt syödä kunnolla päivän aikana. Siellä hän kuitenkin jatkoi vessan lattian pesemistä. Sanoin, että mitä sinä siellä rymyät vielä, tule syömään. Vastaus kuului että ei tässä jouda syömään kesken töiden!
– No, hän kävi välillä haukkaamassa ruokaa ja jatkoi hommia. On niin mukavaa, kun ei tarvitse yhtään ”tönöttää”. Jotkut ovat niin tarkkoja, mutta Marjan kanssa voi olla oma itsensä, Helena nauraa.
Mikkosten luona käydessä on aina hauskaa niin työntekijällä kuin asiakkaillakin.
Pullataikinan kohotessa ehtii siivota vaikka mitä
Marja kertoo, että asiakkaiden kanssa yleensä sovitaan etukäteen päivän käynnin pääasiat. Nämä pyritään hoitamaan joka tapauksessa kuntoon. Sitten tehdään kaikkea muuta mitä asiakas tarvitseekaan. Marja lähtee esimerkiksi Mikkosten avuksi kauppareissulle tai ripustaa verhoja heidän apunaan.
– Kerran kun pullataikina nousi, Marja kävi silittämässä verhot ja teit kaikkea muuta pientä askaretta. Hän ei jää paikalleen, vaikka joku homma tulisi valmiiksi. Tekemistä löytyy koko ajan, Helena toteaa.
– Tiedätkö, joillekin piti aina erikseen käydä sanomassa, että voisit tehdä seuraavaksi tuota ja tuota, ja tehdään nyt sillä aikaa tätä. Marja tekee täällä hommia kuin tekisi kotonaan.
Helena kertoo hyvän esimerkin edellispäivältä.
– Marja sanoi minulle, että ”minä otan nyt vähän valtuuksia ja koitan ottaa tuon tahran irti lattiasta”. Sitten pullanpaiston aikana hän tiskasi ja laittoi kaikki paikalleen. Tämän jälkeen hän siivoili vähän sieltä täältä, pesi keittiön kaapinovet, pyyhki ylhäältä, pyyhki alhaalta… Koko ajan jotakin. Marja tekee niin kuin kotonaan, Helena pyörittelee päätään hyväntahtoisesti.
– En tiedä, onko muilla firmoilla miten tarkat säännöt, mutta tuntui että aina piti erikseen sanoa työntekijälle. Oma-aloitteisuutta ei ole. Mutta Marjalta sitä ei puutu. Minun ei tarvitse hänelle enää erikseen sanoa mitään, vaan hän menee kaapeille ja tietää missä tavarat ovat. Sitten alkaa leipominen. Jotakin toki aina välillä etsitään, kun en minä löydä itsekään!
– Ja jos joskus teen jotakin väärin, niin Helena ja Markku kyllä sanovat. Niin pitääkin tehdä, Marja täsmentää.
”Moni ei tule ajatelleeksi kotitalousvähennyksen merkitystä”
Mikkoset ovat yhtä mieltä siitä, että Alina-palvelut sopivat luontevasti niin ikäihmisille kuin myös nuoremmille. Apu on niin monipuolista, että monet pystyvät hyötymään tästä ja saamaan apua arjen kiireisiin.
– Tarvetta on tosiaan ottaa palveluita lisää, joten se on sama ottaa kaikki Alinasta – tämä kun on mahdollista. Työn jälki on niin hyvää, että siihen ei ole mitään sanomista. Marjan suusta ei tule lausetta ”tämä ei meille kuulu”, mitä olen joskus joiltakin kotipalvelutyöntekijöiltä kuullut, Helena korostaa.
– Ihmisiin suhtautuminen on lämmintä, joten uskon että varmasti etenkin ikäihmiset tykkäävät. Alinan toiminta ei ole niin kaavamaista, eri tilanteisiin osataan mukautua, Markku lisää.
Koska kotona on Mikkostenkin mielestä paras olla, monipuolisille palveluille on tarvetta. Markku kertoo että useimmilta palvelut jäävät hankkimatta, vaikka tarvetta ehkä olisi. Rahoja laskeskellaan liikaa, eikä apua raaskita pyytää.
– Pitää muistaa, että kotipalvelusta saa kotitalousvähennystä ja se on iso asia. Moni ei tule tätä miettineeksi, Markku korostaa.
– Monilla tarve on päivittäistä ja meilläkin aika säännöllistä. Kannattaa vakavasti harkita palveluiden hankkimista, että kotona pärjää jatkossakin. Kotitalousvähennyksestä saa melkoiset helpotukset, eikä raha ole välttämättä enää kynnyskysymys.
Helena keventää vielä loppuun kotiavun merkityksen.
– Kun tällainen vanha ihminen alkaa olla, eihän sitä enää itsekään tiedä mitä tarvitsee! Hyvä että joku katsoo päältä ja auttaa.
